Kipua...

Kuka lohduttais, kun itkettää?
Kuka auttaa vois, kun paha olla on?
Mistä levon saa, kun uuvuttaa?
Kuka kuulee huutajaa?
Tyhjää kaikkialla vain, turhaa
vastausta hain.

En nähdä voi kauneutta,
en haistaa elämän kylläisyyttä.
Kuin olisin pieni ja hauras,
joka kuihtuu pois. Mitä on
elämän mielekkyys? Mitä
ihmisten sanat? Turhaa ne
kait on?!

Nostaisin pään ja katsoisin
silmiin. Sellaisiin, jotka katsoo
takaisin. Antaa voimaa jaksaa
eteen päin. Missä on se katse?
Kuka katsoo takaisin? Missä
on se suola, joka maustaa elämän?

Hiljaa kuiskaan, hiljaa huudan,
kuitenkin ääni kuihtuu pois.
Vain kyyneleet jää ja odotus katseeseen...

Mummumm...

Jälleen on yö mutta nyt ei aaveet kömmi koloistaan, eikä tuuli vie parveketta saati ikkunoita... Jollakin tavalla tuntuu oleavn takan sellanen päivä, josta ei ole mitään kerrottavaa. Mulla taitaa olla aika tylsä elämä, kun siinä ei mitään tapahdu tai sitten en vain osaa ottaa sitä mielenkiintoisena vaikka joku muu ottaisi. Mene ja tiedä!

Kävin ainakin jumpassa, se ainakin oli positiivista ja piristävää. Paitsi, että nyt nukuttaa eikä aivot toimi. Eipä se ihme olekaan tähän aikaan yöstä. Kello lähentelee puolta kahtatoista eli eihän se edes ole vielä aaveien aika!!! Kyllä ne kohta saapuu ja kolistelee tullessaan... Melkein jo voin kuulla hiljaista kuiskailua kaapin alta. Brrr!!! Niinpä niin... Lähden siis aaveiden edestä ja annan niiden mellastaa yön mielensä mukaan (kun eivät tule mellastamaan tähän huoneeseen, jossa nukun...) Loppu ja piste ja hyvää yötä!

Niinpä niin, on yö ja aaveet kömpii koloistaan. Tää ei vain nuku, koska miettii syntyjä syviä ja mesettää serkkunsa kanssa. Päivä oli taas vaiherikas ja mutta rahaköyhä... Nimittäin auto piti käyttää huollossa ja sinnehän sitten tuohta uppos oikein kunnolla. Jos en työssä autoa tartteisi niin tekisin todellisen ekoteon ja heivaisin koslan kadulle. Sillä ei olisi majapaikkaa enää minun nurkissani.

Auto on siitä jännä "sijoitus", että se ei tuota mitään mutta nielee kyllä huomattavia summia. Lisäks se on aikamoinen ilmaston ja luonnon surma... Mutta minkäs tekee, jos töissä mielii käydä niin on auto oltava. Oli se ennen pastoreilla erilailsta. Hevospelillä ja apostolin kyydillä kulkivat pitkin pitäjiä. Eihän se helppoa varmasti ollut mutta onpahan ainakin saaneet hyötyliikuntaa siinä sivussa. Mitä tekee nykypäivän pastori? Istuu tietokoneen tai ratin ääreen ja siitä se lähtee! On mennyt elämä aika koneelliseksi. Ehkä liiankin kanssa. Mutta sellainen on maailman meno ja pienen pastorinkin on vain sopeuduttava. Ei elämä ole helppoa ja arvot on kovia.

Siitäpä päästäänkin aasin sillan kautta pehmeisiin asioihin eli noihin lankoihin ja puikkoihin. Kyllä taas mietin lankahyllyjen edessä tänään, että ei ihmisellä voi oikeasti olla niin paljon lankoja varastossa! Tai voihan niitä olla, kun neuleitakin on neljä kerralla menossa... Siinä voi ihmetellä, että missä välissä kaikkia neuloo?! Mutta eihän niitä yhtä aikaa kaikkia... Yksi on jämäpuuvillalangoista ja toiset on muuten vaan. Pitäisi kyllä veljentytön villatakki saada valmiiksi ettei kasva siitä ohi. No, kohta se on valmis.

Niin tänään sieltä Alemakasiinin lankahyllyltä lähti vielä 350 grammaa Rose mohairia mukaan. Niistä ehkä jossakin vaiheessa saan aikaiseksi äidille villatakin, jota olen lupaillut jo jonkin aikaa. Saa sitten nähdä millonka see tulee aloitettua. Ne on nuo työt, jotka haittaa harraste toimintaa välillä aika pahasti! Tää ei voi sillekään mitään. Valitettavasti! Kylläpä kellokin näyttää jo vaikka mitä! Täytyy lähteä tutimaan. Jaksaa sitten taas autoa kuluttaa, töitä paiskia ja neuleita tehdä hyvin tai huonosti nukutun yön jälkeen..

No huh huh! Enpä ole ajatellut kovinkaan hirveästi blogia pitää mutta ehkä se tässä kaiken sivussa menee... Se on sitten sunnutai ja pyhä päivä. Tai toisilla työpäivä niin kuin eilenkin. Kävimme arvon työtoverin kanssa Helsingissä retkellä ryhmän kanssa ja vierailimme lähetysmuseossa. Olihan se ihan kiva reissu tai mulla oli ainakin oikein hauskaa! Taidan kohta saada ihmisten silmissä aivan pipipään maineen mutta välikös sillä.. Joo, tänään oli sitten aivan hillittömän tervainen olo jollakin lailla. Onko sitten väsymystä vai stressiä, ken tietäis.

En ole jaksanu edes kovin sosiaalinen olla ja sen seurauksena on ajatuksellinen kierre valmis. Aluksi tuntuu, ettei jaksa lähteä ihmisten ilmoille töiden jälkeen; sitten tulee ahdistus, kun ei ketään näe; ja kolmanneksi iskee katkeruus omasta sosiaalittomuudesta. Lähdin siis hoitamaan olotilaani pitkälle lenkille kuuden jälkeen ja vielä lisäksi otin myöhemmin neuleen käteen värkättäväksi. Toisin sanoen työtä lukuunottamatta varsin epäsosiaalinen päivä. Sitten kuitenkin kaipasin niitä ihmisiä vaikka en jaksanutkaan lähteä ettimään ketään tai soittaa kellenkään. No, langat ja puikot on oikein hyvää seuraa... Ehkä... Mutta ei niitä voi halata...

Ulkona tuulee niin, että meinaa ikkunat ja parveke lähteä mukaan, hirvittää!!!